Musta tuntuu ettei mulla ole mitään järkevää kirjoitettavaa tänne. Haluan kyllä kirjoittaa, mutta en saa mitään aikaan. Kirjoitan jotain...sitten mietin hetken ja pyyhin kaiken pois. Teen tätä uudestaan ja uudestaan...
Inhottaa kirjoittaa jatkuvasta epäonnistumisestani, mutta en keksi muutakaan aihetta. Joskus joulukuun alussa vannoin täällä, että nyt laihdun. Muttan ei, en ole laihtunut. Paino on edelleen 54,7... Js silti löydän itseni mättämästä suuhuni lisää ja lisää karkkia ja herkkuja. Ja huomaan kuinka mun maha kasvaa päivä päivältä. En vain osaa kieltäyty. Menetin sen taidon. Haluan sen niin kovasti takaisin. Kesällä kontrollini oli täydellinen. Kieltäydyin kaikesta. En syönyt juuri mitään ja liikuin paljon. Kaipaan sitä aikaa. Nyt talvella on vaikea liikkua, varsinkin kun olen liikuntakiellossa. Miksi tällainen sotanorsu laitetaan liikuntakieltoon? Kysynpä vaan.
Tämä loma on toisaalta inhottavaa aikaa, koska nyt on aikaa tehdä kaikkea. Ymmärrättekö? Kaikkeen tekemiseen liittyy myös syöminen. Ruuan kanssa joutuu pakostikin läheikkäin lomalla. Kun on arki, niin on toistuvat rutiinit. Nyt lomalla niitä rutiineja ei ole. Inhottavaa, kun en voi koskaan täysin suunnitella menemisiäni ja syömisiäni, vaikka yritänkin parhaani mukaan.
...Lauseiden muodostus tuntuu äärimmäisen vaikealta juuri nyt.
15 min myöhemmin
Kuuntelen kai jo viidettä kertaa paramoren the only exception -biisiä. Jos tää auttais mun oloon. Tää on ihana kappale. Musiikki on ihmeellinen juttu. Se auttaa kaikkiin mielentiloihin ja toimii tavallaan jonkinlaisena terapiana ainakin mun kohdalla.
10 min myöhemmin
Nyt olen istunut jo tarpeeksi kauan tämä ruutu naamani edessä odottamassa jotai inspiraatiota kirjoittamiseeni. Menen purkamaan pientä-ahdistuksen-myökkyä tekemällä lihaskuntoa. murmur.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti