torstai 3. joulukuuta 2009
ÄääähHhh...
En ole pariin päivään kirjoitellut tänne mitään, koska en yksinkertaisesti tiedä mitä olisin kirjoittanut. Pää on tyhjä eikä tunnu toimivan ollenkaan. Kiristyvä pakkanen on varmaankin saanut mun aivot jäätymään lopullisesti. Tällä viikolla en ole liikkunut vielä yhtään. Ei lihaskuntoa, venyttelyä, lenkkejä, hyppyjä, ei mitään. ÄääähHhh... Maanantai ja tiistai menivät syömisen osalta hyvin, mutta eilen söin taas liikaa.
Tämän päivän aamu oli huonoin aamu ikinä. Heräsin kahdeksan tunnin yöuniltani iloisena ja pirteänä. Kerrankin sain nukuttua. Ajattelin katsastaa painoni. Kävin ensin wc:ssä. Vaa'an luo. Vaa'alle. Paniikki ja järkytys. Sanoin ääneen "mitä!?". Vaaka näytti 53.9. En voi käsittää tätä. Johtuuko tämä painonnousu eilisistä syömisistäni? Turvotusta? Toivottavasti. Toivon todella, että tää paino laskee takaisin 52, jossa se on ollut jo aika kauan. Tietty aion nyt vähentää syömistäni ja liikkua loppuviikolla niin paljon kuin mahdollista. Kamalan surkimus olo, kun paino nousee tällä tavalla.
Syöminen pelottaa nyt entistä enemmän. Minä todellakin lihon, jos syön 2000kcal, vaikka terppa väittäis mitä. Tänään olen syönyt omenan ja mandariinin enkä vielä tiedä mitä tulen syömään, jos ylipäätään edes syön mitään.
Tylsä postaus. Olokin on kyllä niin tylsä, että kai sen ymmärtää.
Tulispa jo lunta, onhan sentään jo joulukuukin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti