mikä on mun reitti elämässä?

Tänään (oikeasti eilen, mutta nyt tänään koska en ole mennyt vielä nukkumaan) oli aivan ihanaa! Viimeinen esitys meni täydellisesti ja sen jälkeen syötiin pitsaa (argh) ja juteltiin jne. Oon saanut tosi paljon uusia kavereita tän viimesen kuukauden aikana. :)

Kuitenkaan mun olo ei ole täysin "hyventynyt". Mul on välillä tai aika usein ihan kumma olo. Sellanen friikki. Tunnen itteni tosi ulkopuoliseks kaikesta. Tunnen, etten oo tarpeeks hyvä olemaan kenenkään ystävä tai etten ansaitse, että kukaan pitäisi musta. Musta tuntuu, että haluisin jäädä ikuisiksi ajoiksi mun barbi -pussilakanalla päällystetyn peiton alle piiloon kaikelta. Varsinkin nyt, kun lämpömittari näyttää aamuisin jopa -17.

Mulla on joku rakastamis-ongelma. En osaa rakastaa itseäni. En osaa ottaa vastaan rakkautta tai antaa sitä kellekään vaikka haluaisinkin. Haluan aina vaan enemmän sitä mitä en ole enkä osaa iloita ja nauttia siitä mitä mulla jo on.

Haluan olla laiha, taas päästään tähän aiheeseen. En oikein tiedä, miksi luulen kaiken korjautuvan laihtumalla ja olemalla laiha. En oikeasti osaa vastata aiheeseen. Mun laihtuminen on tosin ollut tosi perseestä, oon vaa lihonut, ahminut, lihonut, deletoinut, ahdistunut, ahdistunut, ahdistunut, masentunut, lihonut...Hmm... Mittailen itseäni joka päivä moneen kertaan: reidet, vyötärö, käsi, ranne, nilkka, pohje. Vaa'alla en uskalla käydä niin usein, koska inhoan sitä kun vaaka sanoo: "läski, laihduta, painat liikaa, älä syö".

Haluaisin vaan olla normaali. En jaksa jatkuvaa ahdistusta, unettomuutta, syömättömyyttä, ahmimista, surullisuutta. Tosin tämän musikaali -projektin aikana olen ollut paljon iloisempi, mutta nyt kun tämäkin loppui, musta tuntuu, että kaikki palaa ennalleen. Harmaa arki jatkuu ja jatkaa tummumistaan kunnes on kokonaan musta. Kuulostan kamalan synkältä, mutta tältä musta tuntuu. Toivon, että joku asia, henkilö tai tapahtuma sais sytytettyä valon pysyvästi mun sisälle ja jos ja kun se meinais sammua, se juttu sais valon aina takas päälle.

Siinä meijän musikaalissa päähenkilö Ville sanoo: "Kaikki haluaa jotain ja haaveilee onnesta. Pitäis vaan opetella hyväksyy, et jokaisella on oma reitti elämässä." Niin, jokaisella on oma reitti. Mut mikä on just mun reitti? Mistä mä tiedän, milloin tämä reitti on se-mun-reitti? Tietääkö koskaan? Entäs, jos ei saa koskaan tietää... Miten sitten voi hyväksyä? Eikö silloin saisi vaan haluta ja haaveilla onnesta. Omasta onnesta. 

Musta vähän tuntuu, että tää postaus on tosi sekava. En kuitenkaan jaksa enää oikolukea tätä, joten saa kelvata.