Talvella mulla meni todella huonosti. Join liian usein, olin tosi masentunut, viiltelin. J toi mun sisälle ihanan tunteen kaiken sen paskan keskelle. Vaikka tosin mulla ja J:lläkin oli hieman sekava alku. Mä olin kuitenkin koko ajan aivan yhtä ihastunut, ja se vain vahveni entisestään.
Tulee niin jännä fiilis, kun muistelen noita aikoja, sillä talvi oli oikeasti suurimmaksi osaksi paskaa aikaa. Silti jotenkin siitä jäi hyvä fiilis, siis nyt kun muistelen joulu-helmi/maaliskuuta.
Me seisottiin muutamia kertoja pakkasessa tupakalla, ei puhuttu paljoa, ujostutti.
Oltiin J:n kaverilla juomassa, oltiin röökillä parvekkeella. Hengitys höyrysi, lunta oli parvekkeen nurkissa ja maassa suurina kasoina. Paleltiin kireässä pakkasessa ja poltettiin tupakkaa. Näkymänä synkkä, pimeä paikkakunta, jolla asutaan. Aivan kuin tämäkin paikka olisi ollut masentunut. Vastakkaisessa rakennuksessa paikallinen räkälä ja siellä samat juopot päivästä toiseen. Ulkona ei ihmisiä missää, oli jo niin myöhä.
Seisottiin toistemme lähellä kuitenkaan koskematta toisiimme. J tuli lähemmäs ja pussasi mua. Piti samalla hennosti kiinni musta. Ja mä pidin kiinni hänestä.
Tuntuu niin ihmeelliseltä ajatella tuota hetkeä. Mulle tulee sellainen olo, että olin talvella todella hukassa, sekaisin, masentunut ja surullinen, mutta samalla mulla oli myös hyvä olo J:stä, ihastumisesta. Oli toivoa paremmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti