pyydetään anteeksi ja ollaan mitä me ollaan

Riideltiin J:n kanssa menneistä asioista. Kuka teki mitä ja kenen kanssa ja milloin ja mikä loukkasi ja ketä. Mulla on paha mieli ja ärsyttää. Riidat vie liikaa energiaa, mutta ne ovat kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta ja elämää. Oppii tuntemaan ihmisen kaikki puolet. Meillä on kummallakin pinna tosi kireellä koko ajan. Mistä se sitten johtuu? En osaa sanoa. Kai me alitajuntaisesti stressataan tätä vauvaa, vaikka tämä Pieni onkin iloinen asia meille.

Lisäksi J:llä on vuorotyö, ja aamuvuoroon hänen täytyy herätä jo neljältä. Mä koitan puolestani käydä parhaani mukaan koulua. Ja kamppailen myös jatkuvasti omien ajatuksieni kanssa koskien omaa itseäni. Koen koko ajan kauheaa vastenmielisyyttä mun kroppaa kohtaan, mun ulkonäköä kohtaan, mua itseäni kohtaan. Oli kyseessä hiukset, nenä, reidet, maha tai finni mun otsassa, niin kaikki on ihan yhtä kamalaa. Aliarvioin itseni täydellisesti - tuntuu, että olen täysin paska ja epäilen, etten pysty mihinkään. Kuulostaa tosi hyvältä lähtökohdalta tulla äidiksi.

Sekin vaivaa, etten pysty vain sormia napsauttamalla muuttaa ajatuksiani ja tuntemuksiani. Tunnen jonkinlaista syyllisyyttä, etten pysty hyväksyä itseäni tällaisena ja olla tasapainoinen nuori aikuinen, ja nauttia tästä odotuksesta ja elämästä.

Mä meinaan itkeä koko ajan, mutten anna itselleni siihen lupaa. Koitan pitää itseni koossa ja hymyillä, ja sanon kaikille, että hyvin menee. Enkä mä anna itselleni enää lupaa olla peloissani. Silloin musta tuntuisi, että mä epäröin. Enkä mä oikeasti epäröi. Tarkoittaisiko pelko, että mä en haluaisi tätä lasta? J haluaa ja mä halutaan tämä vauvan. Aivan kuin koittaisin todistella jotain...

Musta tuntuu nyt, että olen maailman surkein ihminen. Toisilla on paksut, pitkät ja ruskeat hiukset, hoikka ja kaunis vartalo, kauniit virheettömät kasvot, hauska puheääni ja jotain karismaa, jota mulla ei ole. Mä olen vaan tällänen minä. Voin nyt rypeä itsesäälissä loppuajan ennen kuin nukahdan natisevaan sänkyyni, natisevana itsekin, tai sitten voin olla ylpeä juuri siitä, että minä olen minä. Haluamattani valitsen kuitenkin ensimmäisen vaihtoehdon ja säästän toisen huomiselle. Tai jollekin muulle päivälle.