päässä ja mahassa ja sydämessä

J tapasi tänään ensimmäistä kertaa mun äidin. Ei siinä nyt montaa sanaa vaihdettu näin alkuun. Esittäydyttiin ja sitä rataa. Äiti on taas päivitellyt pitkin päivää, että me ollaan J:n kanssa niin nuoria. Vastaukseksi mä olen useimmiten mutissut jotain, että "mm, niin ollaan" tai ollut vain hiljaa.

Mulla on lähipäivinä ollut tosi huono olo. Oksettaa ja väsyttää ja oon sen takia ollut välillä myös vähän kärttyinen. Tuntuu, että olen lihonut ainakin 5 kiloa, kun olen niin turvonnut jatkuvasti. Onneksi turvotus ei ole lihomista. Mutta on mulla kyllä painoa vähän liikaa... Mutta ei voi mitään. Pöh.

Huomaan muuten, että mulla on edelleen hassuja uskomuksia/tunteita tiettyjä asioita kohtaan, jotka liittyvät jotenkin ruokaan tai syömiseen. Esimerkiksi, että mun pitäisi jotenkin hävetä kassajonossa, jos ostokseni ovat sipsipussi, dippiä ja suklaata.

Musta tuntuu myös nololta mennä grillille ostamaan makkaraperunoita äidille ja mulle. Mietin, mitä minut näkevät ihmiset ajattelevat - että olenko kauhean ahne tyttö, joka syö tuollaista paskaa, eikä varmana pidä itsestään yhtään huolta. Oikeasti ainut joka noin ajattelee on syömishäiriö. Mulle tulee usein myös huono omatunto, jos asetun sohvalle mukavaan asentoon, katson telkkaria ja syön vaikkapa suklaata. Suklaapatukan syöminen menee-ihan-okei jossain bussissa tai ratikassa välipalana, mutta kotona se tuntuu jotenkin vaikealta. Aivan kuin en olisi ansainnut herkkujani, jos vain istun sohvalla. Välillä tosin bussissakin saattaa tuntua siltä, että en saisi tai kehtaa syödä julkisella paikalla, kun enhän mä ennenkään niin tehnyt. Että olenko mä jotenkin niin herkkusuu ja kontrolliton, että bussissakin pitää mussuttaa.

Tällaiset ajatukset ovat todella häiritseviä, koska käyn pääni sisällä tavallaan keskustelua, että mitenkäs ne asiat oikeasti olivatkaan. Tuntuu rasittavalta, kun tunteet ja järki eivät aina kohtaa. Mutta mä tiedostan, että aikaisemmin mä olin paljon sairaampi. Eli on ihan okei ostaa sipsejä ja suklaata, ja ruokaa ei tarvitse ansaita, koska se on jokaisen perus oikeus. Makkaraperunoita saa syödä silloin tällöin, se on hyvää ja aivan yhtä oikein kuin salaatinkin syöminen.

Mä haluan kovasti oppia normaalin syömisen ja nimenomaan saada kaikki tunteet ruokaa kohtaan neutraaleiksi. Että suhtautuisin ruokailuasioihin ihan samalla tavalla kuin mihin tahansa asiaan. Haluan, että voin olla paras mahdollinen esikuva meidän tulevalle lapselle. Olen kuullut, että lapsi omaksuu jo aivan pienenä syömiskäyttäytymisen, johon se saa esimerkkiä, joten mä haluan että esimerkki tukee tervettä käyttäytymistä eikä päinvastoin.