seuraa liikkeitäni

Tunti on lyhyt aika, mutta siinä ehtii helposti tuhlata yli 70 euroa. En minä itseasiassa edes tuhlannut, ostin ihan normaaleja käyttötavaroita, joita olisi pitänyt ostaa joka tapauksessa enemmin tai myöhemmin. Ja vaikka olisinkin tuhlannut niin eikö sekin ole joskus sallittua. Kyllä itseään pitää joskus saada hemmotella.

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä metrossa puhelimeeni. Edessäni istuu tyttö, jolla on lyhyet ruskeat hiukset. Tyttö repii kynttään ja pyörittelee sormusta sormessaan. Nyt ollaan Hakaniemessä.

Ostin vero modasta 30 euron lahjakortilla  paidan, korvakorut ja legginssit. Paita on punavalkoraidallinen ja korvikset suuret hopeanväriset puolipallot ja legginssit ovat mustat.

Nyt penkki on tyhjä, tyttö jäi pois Sörnäisissä. Hänellä oli jalassaan mustat balleriinat, aivan kuten minullakin.

Anttilasta ostin heleyttävän meikkivoiteen ja peitevärin, joka peittää punaisuuden iholta. Ostin myös hiusvärin sekä vadelmalta tuoksuvan vartaloemulsion. Sen pullo on vaaleanpunainen.

Nyt eteeni tuli istumaan mies. Hän juo karpalo lonkeroa. Punaisesta tölkistä kantautuu voimakas ja makea tuoksu. Mies näyttää siistiltä ja huolitetulta, vaikka tuoksahtaakin hieman alkoholilta. Hänellä on vasemmassa nimettömässään kultainen ohut sormus, sekä penkillä, hänen oikealla puolellaan, lepää musta selkäreppu. Hän kääntelee metrolehden sivuja ja ottaa välillä kulauksen juomastaan.

Tarkkaileekohan kukaan minua. Huomaako kukaan, että näpyttelen puhelintani taukoamatta? Pistääkö kukaan merkille, millaiset kengät minulla on jalassani tai minkälaisia muovipusseja kannan mukanani?

Ostan itselleni kaikkea kivaa silloin, kun minulla on huono olla. Materia onnellistuttaa hetkeksi. Se on fakta. Mutta ei se loputtomiin riitä. Tahdon jotain muuta miksi olla iloinen kuin materia tai laihtuminen. Haluan jonkun muun seuraavan minua kuin syömishäiriön.

Metro matka on mukava ja rauhallinen. Nyt on kaunis päivä. Nyt penkki on taas tyhjä.