keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

aurinko nousee idästä

Ei ole järkeä hengittää, jos et hengitä mun vierellä.
Onko millään väliä, jos jalkojen välissä ei ole väliä. 
Katsoimme kauas ja katsoimme taakse.
Nyt katson jalkojeni välissä pienenevää väliä.

Musiikki soi ja jaan suudelmia tuntemattomille. 
Ajattelen sinua yöbussissa. Ja ihollani virtaa viiltävä viileys,
reidet leviävät bussin penkille. Katson ikkunasta vaihtuvia maisemia.
Aamukaste maassa ja mun silmissä.

Vedän tervaa keuhkoihin. Enhän minä tarvitse niitä.
Ei ole järkeä hengittää, jos et hengitä mun vierellä. 
Pyyhin levinneet ripsivärit silmien alta ja vaivun uneen. 
Voiko kyynelten määrää laskea?

2 kommenttia:

  1. Upea teksti! Kirjoitustyylisi on upea, omaperäinen ja havainnoiva.

    Voimia!

    VastaaPoista