Jos ei ole ystäviä?

Uusivuosi, synttärijuhlat, tuparit. Ystäviä, hauskaa, juomaa, kivaa, naurua. Mulla on muutama ystävä. Tuttavia on tuhansia, mutta niillä ei ole syvemmin mitään merkitystä. Karusti ilmaistuna.

En halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta aina sillä ei ole edes väliä, onko ihmisellä muutama tosi ystävä vaiko ei, jos heitä ei edes tapaa. Voisin toisinaan hyvin sanoa, että mulla ei ole ystäviä. Monta viikkoa saattaa mennä niin, etten puhu kenellekään enkä tapaa ketään omaa perhettäni eli J:tä, Leoa, äitiä, isää ja veljeäni lukuun ottamatta. Ja tietysti koulun henkilökuntaa ja paria vierustoveria.

Mä tapaan mun ystäviä säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun tavataan, on kivaa ja jutellaan. Näille muutamille voin jutella mistä tahansa, mutta jaksanko tai viitsinkö, haluanko? Haluan kyllä, mutta musta tuntuu, ettei kellään ole aikaa juuri mulle. Sillä tavalla, mitä kaipaisin. Kaikilla mun kavereilla on "nää mun kaverit" ja sitten olen minä. Mä olen erikseen, en kuulu porukkaan, siihen meijän kaverit -porukkaan.

Nähdään, kun ehditään. Se on paskapuhetta joskus, koska ei me nähdä silloinkaan, kun ehdittäisiin. Tiedän, että itse olen huono pitämään yhteyttä. Ehkä juurikin siksi, että ajattelen, että muilla on niitä muita kavereita. Ei pitäisi tuudittautua siihen, että muhun otetaan yhteyttä. En mä oikeastaan niin teekään. En odota mitään. Tai odotan jotain ihmettä...

Tällainen tunne on tullut pikku hiljaa. Sellainen vellova yksinäisyyden tunne. Äitiys on suuresti eristänyt mua. Eikä siitä voi syyttää mua eikä ketään muutakaan. Mun ystävät ovat nuoria ja elävät kuin nuoret. Itse olen nuori ja elän kuin äiti, ja myös kuin nuori.

Haluaisin vain, että mullakin olisi joku porukka, johon kuulua. On J:n kavereita, jotka ovat myös mun kavereita, mutta eivät he ole mun ystäviä. On kymmeniä, joille voi jutella, mutta ei ole sellaista henkilöä, jolle soittaisin, jos jotain suurta tapahtuu. Eikä kukaan soita mulle sellaisista asioista, mikä heille on tärkeää ja ihmeellistä. Koska on ne muut ystävät ja oma porukka.

Olen koittanut tutustua uusiin ihmisiin. Saada esimerkiksi äitiystäviä, siis sellaisia, joilla on myös lapsi/lapsia. Jos jonkun kanssa synkkaisi, voisi tulla hyviksi ystäviksi. En ole yrityksistäni huolimatta vielä onnistunut. Onko minussa itsessä sitten jotain vikaa, koska mulla ei ole ystäviä? Olen kuulema ihana ja muita samantyyppisiä adjektiiveja, mutta ihan sama, mitä olen. Mulla ei siltikään ole ystäviä, vaan olen yli puolet vapaa-ajastani yksin. Eikä mun ylioppilasjuhliin tarvitse vääntää montaa kutsukorttia.

Uusivuosi. Tämä ystävienpuute tulee juuri tällaisissa tilanteissa eteen. Mitä tehdä uutena vuotena? J:n kavereiden kanssa voitaisiin olla, tai ollaan vain kotona perheen kesken. Kaikki ystävät tekevät jotain. Mitä? No ovat omien ystäviensä kanssa. Enkä mä jaksa tuppautua johonkin porukkaan mukaan, jossa mulla ei ole kenellekään mitään sanottavaa, kun en tiedä, mistä puhutaan. Olen suhteellisen sosiaalinen ihminen, mutta toisten tiiviissä kaveripiiressä tulee väkisinkin ulkopuolinen olo. En kaipaa vielä lisää muistutuksia siitä, ettei mulla ole ketään.

Välillä tuntuu, ettei mua voida pyytää viikonloppuisinkaan ulos, koska mulla on Leo. Tai sitten ne muut ystävät vain on niitä, joiden kanssa viettää mielummin aikaa.

Joka viikonloppu ollaan siellä ja täällä ja menossa sinne ja tänne. Kun itse laitoin yli kuukautta ennen kutsun järjestämiini illanistujaisiin, tarkoituksena saunoa ja myöhemmin lähteä baariin. Yli puolet valitteli töitään ja väsymystään. No ymmärrettävää, että on töitä seuraavana päivänä ja että väsyttää ja ei jaksa, eikä ole rahaa, mutta mites sitten muut viikonloput jaksaa mennä ees taas kyliä.

No sellaista se on. Toisten kanssa jaksaa ja toisten kanssa ei. Koska olen äiti, niin mun kanssa on varmaankin soveliasta vain olla kotona jutustelemassa. Enpä ehkä jaksa järjestää enää toisten mitään. Tästä voisi saada sellaisen kuvan, että olen vihainen, ja että mua kohtaan on tehty suurta vääryyttä. Ei, en ole vihainen. Oon vain yksinäinen. Siinä kaikki.

(Pahoittelen tällaista itsesäälipostausta. Tällaisessa valittamisessa mä olen erittäin hyvä, pisteet siitä mulle...)