Tunnen itseni vahvaksi, kun en ole mennyt syömään.
Terppa sanoisi nyt: "yritä vastustaa anorektisia ajatuksia." Niin, mutta voih.. :(
Mun pitäisi syödä sellaisen Start-ruokalistan mukaan, siitä tulee luultavasti n. 1800-2000kcal (tietty pakkomielteisenä mun piti selvittää tuo määrä, voi myös olla, että laskin yläkanttiin). Nuo kalorimäärät on melkein kolme kertaa sen verran kuin on "mun normaali", joten voitte kuvitella, että ahdistuin kun tuo lista iskettiin käteeni. Päätin kuitenkin parantumisajatuksen innostamana noudattaa sitä. Noudatin listaa suunnilleen viikon, en täysin oikein tosin, mutta paino nousi puoli kiloa. Kauhistuin ja pelästyin...En todellakaan halua lihoa. Olen jo tarpeeksi iso ja löysä!
Nyt kaikki on kääntynyt taas päälaelleen. Pari viikkoa sitten olin parantumis intoa täynnä, nyt olen elänyt muutaman päivän 900 kalorilla. Sairaus saa minusta otteen: en noudata listaa, pakkoliikun edelleen... niin tosiaan, aloitin nyt myös tämän blogin. Tiedän, että tämä ei auta parantumistani ollenkaan vaan ruokkii sairautta. Tuntuu, etten mahda tälle mitään, tuntuu että tämä on osa minua eikä sitä voi ottaa pois.
Söin tänään sitä paitsi ihan tosi hyper-ison aamupalan sekä kaksi omenaa ja jugurtin vielä päivällä. Miten mulla voi olla nälkä? Inhoan tätä tunnetta! Pitäisi syödä, kun tuntuu jo niin kamalalta joka paikassa: mahaan sattuu, päähän sattuu, väsyttää ja on oksettava olo yleisesti. Enemmän mua kuitenkin oksettaa ajatus ruuasta. Äiti teki eilen jotain risottoa, jota olisi tarkoitus syödä päivälliseksi. Olen nyt yrittänyt keksiä, minkä tekosyyn keksisin ettei tarvitsisi syödä. Lähtisinkö jonnekin vai sanoisinko että olen jo syönyt. Äiti ei kuitenkaan uskoisi ja pakottaisi syömään "lisää". Ahdistaa, "ei riisiä, ei riisiä, ei riisiä" ääni huutaa päässä.
Taidan lähteä lenkille, jos se veisi nälän pois ja sen jälkeen voisin lähteä Jumboon. Haluaisin nimittäin ostaa Kira Poutasen Ihana meri -kirjan.
En tarvitse ruokaa, en todellakaan, olen jo tarpeeksi iso.-piste-.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti